JOULURAUHAA

Bitter Records julkaisi Joulurauhaa-radiosinkun 1.12.2004. Kappale löytyy myös albumilta Todellisen menestyksen salaisuus.

Perinteinen kitkerä joulunvietto pääsee parhaiten käyntiin iki-ihanan Joulurauhaa-veisun tahtiin. Lataa biisi, nuotit, soinnut ja sanat – tee juhlasta elämys! Joulurauhaa in English | Joulurauhaa på svenska, tack för Robert!

Muiden laulaessa voikin äidin pikku apulainen askarrella kodin kaunistukseksi klassisen kitkerän tontturivin, jonka mallin saat tästä:
web-kokoinen | tulostuskokoinen

 

EN VIELÄ TAHTOISI NÖYRTYÄ

16.1.2012 ilmestyvällä kolmosalbumillaan yhtye tarjoilee huikean valikoiman uusia ja ennen julkaisemattomia kappaleitaan. Kitkerien levy on jälleen kuin tanskalainen voileipäpöytä!

 

TODELLISEN MENESTYKSEN SALAISUUS

Yhtyeen loistokas kakkosalbumi julkaistiin 19.10.2005. Julkaisijana yhtyeen oma levymerkki Bitter Records! Levy saatavana postiennakolla lähettämällä pyyntö osoitteeseen info@kitkeratneitsyet.fi.

”Menestyskeskeisen työelämän, itsensä brändäämisen ja pölyttyneiden sukupuoliroolien aikakaudella on aina yhtä piristävää kohdata Kitkerien Neitsyiden kaltainen, vahvaa ajankuvaa piirtävä älykäs kabareeyhtye. Viiden soittavan miehen ja viiden laulavan naisen muodostama teatterimusikaalinen kokonaisuus on aina onnistunut olemaan paitsi feministisesti pisteliäs, myös musiikillisesti humoristinen ja moniulotteinen. Parhaat verbaalinäpäytykset lunastetaan kappaleessa Etkö nyt leikkiä ymmärrä? sekä Poguesin Fairytale of New York -klassikkoa mukailevassa, jouluperinteitä ironisoivassa Joulurauhassa (Appiukon maksa marinoituu pöytäviinassa ja Hormonien sivumaku tuntuu paistilihassa). Viehättävää.” (Mervi Vuorela, Rumba 21/2005)

”Jo yksistään jonkinlaiseksi klassikoksi muodostunut Joulurauhaa-kappale osoittaa, että tämä Ultra Bra -henkinen bändi on omassa lajissaan suomen ykkönen.”(Ralf Hermans, Kauppalehti 7.11.2005)

 

PARAS PYSYÄ KOTONA

Kiitelty ensilevy Paras pysyä kotona on loppuunmyyty. Mp3-versio mm. iTunesista.

 

MEN-NÄÄN!

Men-nään on hääkappaleiden aatelia. Kappale oli singlelohkaisu yhtyeen kakkosalbumilta. Lataa biisi itsellesi tästä.

 

Sivun alkuun