En vielä tahtoisi nöyrtyä -levyn esittely | Todellisen menestyksen salaisuus -levyn esittely | Lisää yhtyeestä


Kitkerät Neitsyet on vuonna 1997 perustettu kabareemusiikkiyhtye, jonka ominaispiirteisiin kuuluvat satiiriset, yhteiskunnallisesti kantaaottavat sanoitukset sekä suvereenisti lajityypistä toiseen hyppelehtivä musiikki. Kulttimainetta nauttiva yhtye on kiertänyt kaikki Suomen keskeisimmät soittolavat ja esiintynyt myös useilla festareilla.
Kitkerät Neitsyet julkaisee 20-vuotisjuhlansa kunniaksi levyn, jossa on viisi uutta kappaletta sekŠ terhakka rypäs tunnetuimpia klassikkopoimintoja yhtyeen aiemmilta albumeilta. TULEE AKANASTA JYVÄ - Kitkerät Neitsyet 20v -albumin levynjulkaisukeikka TAVASTIALLA 14.6.2017! Aiemmat julkaisut: En vielä tahtoisi nöyrtyä (Bitter Records 2012) Todellisen menestyksen salaisuus (Bitter Records 2005), radiosingle Joulurauhaa (Bitter Records 2004), Paras pysyä kotona (Rockadillo Records 2003). Musiikkivideo Hei poika (ohjaus Pete Veijalainen 2003).

 

Kuva: Vappu Rossi. Avaa suuriresoluutioinen pressikuva (8,4 Mt) klikkaamalla pikkukuvaa.

 

Kuva: Vesa Salmi. Avaa suuriresoluutioinen pressikuva (7,3 Mt) klikkaamalla pikkukuvaa.

 

Kitkerät juhlii - party on (7,3 Mt). Kuva: Jyrki Arnikari

 

Kitkerät juhlii, maaninen (8,2 Mt). Kuva: Jyrki Arnikari

 

Tulee akanasta jyvä - Kitkerät Neitsyet 20v (2,2 Mt). Kuva: Vappu Rossi

Kitkerät Neitsyet - aamu Eirassa (12,9 Mt). Kuva: Jyrki Arnikari, Vappu Rossi


 

Kitkerät Neitsyet - aamiainen Sikalassa (12,5 Mt). Kuva: Jyrki Arnikari, Vappu Rossi

 

Kitkerät Neitsyet (12,7 Mt). Kuva: Kari Rosenberg

 

Kitkerät Neitsyet (17,9 Mt). Kuva: Kari Rosenberg

 

Kitkerät Neitsyet (11,2 Mt). Kuva: Kari Rosenberg

 

Kitkerät Neitsyet (14,1 Mt). Kuva: Kari Rosenberg

 

Kitkerät Neitsyet (3,1 Mt). Kuva: Teemu Hokkanen

 

Kitkerät Neitsyet (3,3 Mt). Kuva: Teemu Hokkanen

 

Kitkerät Neitsyet (2,8 Mt). Kuva: Teemu Hokkanen

 

Kitkerät Neitsyet (3,4 Mt). Kuva: Teemu Hokkanen

 

 

 

 

 

 

En vielä tahtoisi nöyrtyä

2012 oli Kitkerien 15-vuotisjuhlavuosi.

Juhlavuoden kunniaksi ilmestyi Kitkerien kolmas albumi, kriitikoidenkin kiittelemä En vielä tahtoisi nöyrtyä.
Kitkerät Neitsyet jalostaa ironiaa, Helsingin Sanomat 8.2.2012
15 vuotta viiltävää yhteiskuntakritiikkiä, Uljas 19.1.2012
Keskisuomalainen 20.1.2012
Savon Sanomat 22.1.2012

JOPA 38 % TUUHEAMPI KOLMOSALBUMI!

15-vuotisen taipaleensa kunniaksi Kitkerät Neitsyet tarjoilee valikoiman uusia ja ennen julkaisemattomia kappaleitaan. Tyylilajien kirjo on levyllä huikea. Yhtye ei ole hukannut punaista lankaansa: kolmannella albumilla kukkii edelleen karnevalistinen huumori, riemastuttava itseironia sekä niin yksityisen kokemuksen piirissä kuin yhteiskunnallisella tasolla operoiva satiiri, josta bändi erityisesti tunnetaan. Kitkerien levy on jälleen kuin tanskalainen voileipäpöytä!

En vielä tahtoisi nöyrtyä on sanoitusten puolesta turboahdettua herkkua: tällaisella levyllä ei ole täytebiisejä. 15-vuotisjulkaisun itseoikeutettuna finaalina on todellinen mahtitöräys: odotettu ja toivottu jokaisen Kitkerien keikan päättänyt vakiencore, yhtyeen ihka ensimmäinen kappale Humppa Fatale.

Kitkerien Neitsyiden tuotanto on aina ammentanut hilpeän ennakkoluulottomasti erilaisista genreistä; se koostuu vaihtuvista tunnelmista ja yllauml;ttävistä leikkauksista. Uudella levyllä voi kuulla musikaalisävelmiä, herkkiä laulelmia, sofistikoituneita lattari-slovareita ja kirpeää konepoppia. Mukana on kaikuja rillumarei-perinteestä, space-age-sävyjä, psykedeelistä etnohumppaa sekä sanoitukseltaan tuorestettu, vastustamaton punikki-pastissi Late ei saa pelata.

Sanoitukset ovat edelleen Vappu Rossin käsialaa, sävellystyöhön ovat Rossin lisäksi osallistuneet Antti Mattila, Kai Herdin sekä Ruth Pilhjerta.

Vaikka olisit tyytyväinen nykyiseen musiikkiisi, kokeile Kitkerien Neitsyiden uutukaista: En vielä tahtoisi nöyrtyä ilmestyy 16. tammikuuta 2012.

Tervetuloa levynjulkaisukeikalle Tavastialle 26.1.2012.

 

Kitkerät Neitsyet

Kitkerät Neitsyet on helsinkiläinen kabareemusiikkiyhtye, jonka ominaispiirteisiin kuuluvat satiiriset, yhteiskunnallisesti kantaaottavat sanoitukset sekä suvereenisti lajityypistä toiseen hyppelehtivä musiikki. Kulttimainetta nauttiva yhtye on kiertänyt kaikki Suomen keskeisimmät soittolavat ja esiintynyt myös useilla festareilla. Neljän laulavan naisen ja viiden soittavan miehen kokoonpano tunnetaan eritoten itseironisesta otteestaan, harkituista riimeistään sekä live-esiintymisiin kuuluvista koreografioistaan.

2012 on myös Kitkerien 15-vuotisjuhlavuosi. Yhtye on suomalaisen teatterimusiikin asfalttiruusu: odoteltuaan hetken pinnan alla se jälleen punnertaa piikikkään vartensa bitumin läpi.

 

 

 

Todellisen menestyksen salaisuus

”Menestyskeskeisen työelämän, itsensä brändäämisen ja pölyttyneiden sukupuoliroolien aikakaudella on aina yhtä piristävää kohdata Kitkerien Neitsyiden kaltainen, vahvaa ajankuvaa piirtävä älykäs kabareeyhtye. Viiden soittavan miehen ja viiden laulavan naisen muodostama teatterimusikaalinen kokonaisuus on aina onnistunut olemaan paitsi feministisesti pisteliäs, myös musiikillisesti humoristinen ja moniulotteinen. Parhaat verbaalinäpäytykset lunastetaan kappaleessa Etkö nyt leikkiä ymmärrä? sekä Poguesin Fairytale of New York -klassikkoa mukailevassa, jouluperinteitä ironisoivassa Joulurauhassa (Appiukon maksa marinoituu pöytäviinassa ja Hormonien sivumaku tuntuu paistilihassa). Viehättävää.” (Mervi Vuorela, Rumba 21/2005)

”Jo yksistään jonkinlaiseksi klassikoksi muodostunut Joulurauhaa-kappale osoittaa, että tämä Ultra Bra -henkinen bändi on omassa lajissaan suomen ykkönen.”(Ralf Hermans, Kauppalehti 7.11.2005)

*****

Kitkerät Neitsyet piirtää uudella albumillaan ensilevynsä tapaan väliin terävää, väliin hieman tärähtänyttä ajankuvaa, jota tyylilajeiltaan ja dramatiikaltaan vaihteleva musiikillinen kirjo siivittää.

Todellisen menestyksen salaisuus on ajankohtainen levy jo nimensäkin perusteella. ”Päden” tuo terveiset elämäntapakonsulttien, huomiotalouden ja Diili-ohjelmaformaatin maailmasta; se esittelee puhtoisimmillaan itsensä brändäämisen jalon taidon. Työelämän kipupisteitä kartoittavat tehokkuuden ja tuottavuuden ilosanomaa julistava ja niiden kääntöpuolia ennusteleva railakas ralli ”Työn sankari” sekä teatterimusiikillinen pamaus ”Etkö nyt leikkiä ymmärrä”, joka kertoo sukupuolisesta ahdistelusta työpaikalla.

Levyn hiljaisemmasta ja kauniimmasta osuudesta huolehtii kappale ”Tänään (ei jaksaisi)”, jossa vierailevana trumpetistina kuullaan Verneri Pohjolaa.

Kitkerien Neitsyiden perusteemoina ovat totutusti tasa-arvokysymykset ja luutuneiden sukupuoliroolien hämmentely ja pilkka; siitä esimerkkinä avausraita ”Men-nään!”, joka kertoo karhean tarinan naimisiinmenopakkomielteisestä neidosta.

Levyn viimeisenä kappaleena herkistää viime joulun alla radiosinglenä ilmestynyt pienoisklassikko Joulurauhaa.


Kitkerät Neitsyet voidaan määritellä teatterimusiikkiyhtyeeksi – tälläkin albumilla on kuultavissa lajityypille ominainen musiikillinen monipuolisuus. Mottonsa mukaisesti yhtye haluaa tarjota kuulijoilleen ”laajaa musiikillista epämääräisyyttä”: sävellysvastuuta onkin alusta pitäen pyritty jakamaan. Uudella levyllä yhtyeen säveltäjäkaarti on yhä kasvanut – Kai Herdinin, Antti Mattilan ja Vappu Rossin lisäksi myös yhtyeen saksofonisti Juha Nurmi ja kitaristi Markus Vaalgamaa ovat liittäneet säveltaiteellisen kortensa kekoon. Yhtyeen ulkopuolisista säveltäjistä näkemyksensä on tuonut mukaan Alex Freeman.

Todellisen menestyksen salaisuus on sovituksiltaan ja soundeiltaan hiotumpi kuin yhtyeen vaihtelevissa mutta tasaisen epämääräisissä kellariolosuhteissa äänitetty ensilevy.

Keskeisimpään rooliin Todellisen menestyksen salaisuus -levyllä nousevat toki sanoitukset, jotka ovat yhtyeen punainen lanka ja sen musiikin omaperäisintä sisältöä. Pyrkimys osuvaan, rikkaaseen ilmaisuun tarkasti valikoiduin riimein kuuluu tälläkin äänitteellä. Kai Herdin on tehnyt omiin sävellyksiinsä myös lyriikat; muut sanoitukset ovat Vappu Rossin käsialaa.


Kitkerät Neitsyet

Kitkerät Neitsyet on vuonna 1997 perustettu kabareemusiikkiyhtye, jonka ominaispiirteisiin kuuluvat satiiriset, yhteiskunnallisesti kantaaottavat sanoitukset sekä suvereenisti lajityypistä toiseen hyppelehtivä musiikki. Yhtye on kiertänyt Suomen keskeisimmät soittolavat ja esiintynyt myös useilla festareilla.

Sanoituksia pidetään usein suomalaisessa pop-rock-musiikissa toissijaisena. Kappaleiden sisältö on lapsipuolen osassa, yhteiskunnallinen kantaaottavuus harvinaista. Naisten tekemää ja esittämää tasokasta huumoria on maailmassa edelleen liian vähän. Näihin haasteisiin yhtye yrittää omalla panoksellaan vastata.

Yritys ei ole ollut turha: ryhmä on saavuttanut marginaalisen kulttibändin maineen pääkaupunkiseudulla ja kokoonpano tunnetaan työstään myös muualla Suomessa.

Uuttera ponnistelu kitkerän aatteen hyväksi alkoi vuonna 1997 ja jatkuu vielä tänäkin päivänä. Kitkeryys on elämäntapa, jossa kiusallisten asiain kollektivisointi ja pilkka terapoivat yksilöä hänen tuskatiloissansa - kuitenkaan kieltämättä tärkeitä, suuria tunteita ja niiden arvoa.

Kitkerät Neitsyet tarjoaa kuulijoilleen ikä- ja sukupuolirajoja rikkovaa kiperää huumoria, säästelemätöntä itseironiaa, iskeviä riimejä sekä laajan ja herkullisen musiikillisen kattauksen. Yhtye piirtää vuoroin terävää, vuoroin reippaan tärähtänyttä ajankuvaa, jossa piikki osuu yhtä lailla työelämän kuin kotipuolen akupunktiopisteisiin: uusliberalismi, tehokkuuden ja tuottavuuden ilosanoma, liukuhihnainnovointi, luutuneet sukupuoliroolit, monipolvinen tasa-arvokeskustelu, seksuaalinen häirintä työpaikalla – siinä maaperää, josta Kitkerän hedelmän siemen versoo.

Sävellystyöhön osallistuvat yhtyeen basisti Kai Herdin, pianisti Antti Mattila sekä laulaja Vappu Rossi. Suurin osa sanoituksista on Vappu Rossin käsialaa.

Kohti kitkerämpää maailmaa!

Yhtyeen ensilevy Paras pysyä kotona ilmestyi 8.4.2003.
Radiosinkku Joulurauhaa ilmestyi 1.12.2004.
Kakkosalbumi Todellisen menestyksen salaisuus ilmestyi 16.10.2005.
Kolmas levy En vielä tahtoisi nöyrtyä ilmestyi 16.12.2012.

Kokoonpano:
Eveliina Allonen, laulu
Leena Liimatainen, laulu
Ruth Pilhjerta, laulu
Vappu Rossi, laulu
Kai Herdin, basso
Antti Mattila, piano
Juha Nurmi, saksofoni
Antti Martikainen, rummut
Markus Vaalgamaa, kitara